OPS 2016: Aloitussivu
Päivitetty viimeksi: 21.4.2020
Uusi opetussuunnitelma tuli voimaan perusopetuksessa lukuvuodesta 2016-2017 alkaen.
Tälle sivulle on koottu ops-uudistukseen liittyviä ohjeistuksia ja vinkkejä kouluhallinto-ohjelmien osalta. Ohjeita voi käyttää myös esim. tarkistuslistana, jos joitain asioita on jäänyt tekemättä Primukseen uudistuksen yhteydessä.
Opsin luonti
Uusi ops voidaan tehdä kahdella vaihtoehtoisella tavalla: joko muokkaamalla vanhan opsin pohjalta (TAPA 1) tai tekemällä kokonaan uusi ops (TAPA 2). Valitse teille sopiva tapa ja seuraa sen mukaisia ohjeita (linkit alla).
Tätä tapaa voidaan käyttää, jos
- kunnassa on ennestään käytössä yhteiset, kouluastekohtaiset opsit ja kurssit, ja siirto uuteen opsiin tapahtuu kaikilla oppilailla samanaikaisesti.
- opetussuunnitelma ei muutu merkittävästi eikä sanallisessa arvioinnissakaan tapahdu oleellisia muutoksia.
Tätä tapaa voi käyttää myös vaikka kunnassa olisi käytössä eri opseja (esim. koulukohtaisia). Muutokset tehdään siinä tapauksessa kuitenkin jokaiseen kurssiin/opsiin erikseen, joten alempana kuvattu kokonaan uuden, yhteisen opetussuunnitelman luominen saattaa siinä tilanteessa olla vähemmän työläs tapa.
Suosituksemme on kunnan opsien yhtenäistäminen ops-uudistuksen yhteydessä niin, että alakouluille on yksi yhtenäinen opsi ja yläkouluille toinen.
Jos haluatte käyttää tapaa 1, katsokaa ohje OPS 2016: Opetussuunnitelman muokkaaminen vanhan pohjalta.
Tätä tapaa voidaan käyttää, jos
- siirtyminen uuteen opsiin tapahtuu porrastetusti, ja osa oppilaista opiskelee vanhan opsin ja osa uuden opsin mukaisesti. Uuden opsin ja kurssien luominen mahdollistaa tällöin myös sekä vanhojen että uusien kurssien kurssikuvausten näyttämisen esimerkiksi Wilmassa.
- halutaan aloittaa puhtaalta pöydältä (esimerkiksi jos on ennestään monta opsia, jotka nyt halutaan yhtenäistää).
- ops-uudistuksen myötä on tarkoitus muuttaa myös käytössä olevaa sanallista arviointia.
- opetussuunnitelma muuttuu merkittävästi.
Jos haluatte käyttää tapaa 2, katsokaa ohje OPS 2016: Uuden opetussuunnitelman luominen.
1.8.2016 voimaan tullut opetussuunnitelma edellyttää oppilaan formatiivista arviointia. Formatiivinen arviointi on jatkuvaa, kurssin edetessä opettaja arvioi opiskelijoita ja opiskelija tekee osaltaan itsearviointia. Arviointia kirjataan sekä kursseista että monialaisista oppimiskokonaisuuksista.
Sekä ryhmien että monialaisten oppimiskokonaisuuksien osalta formatiivisen arvioinnin ja opiskelijan itsearvioinnin kuvaajat näkyvät opettajille ryhmän arviointisivun infodialogissa. Klikkaamalla opiskelijan nimeä arvioinnissa, avautuu ruutu, jossa näytetään mm. opiskelijan menneet kokeet, tuntimerkinnät, ja omalla välilehdellään myös formatiivinen arviointi. Näin formatiivinen arviointi on hyvänä tukena myös opiskelijan kanssa käytävissä arviointikeskusteluissa.
Ks. Formatiivinen arviointi ja monialaiset oppimiskokonaisuudet.