Koski - perustiedot
Päivitetty viimeksi: 5.11.2024
Opiskelijan varsinaiset suoritukset eli tutkinnon osien suoritukset, osaamisen tunnustamiset, mukautukset, näytöt jne on selitetty ohjeessa Koski - Opiskelijan suoritukset.
Ohjeessa on kuvat Kosken näkymästä ja tekstissä on kerrottu, mihin tieto täytetään Primuksessa, jotta se siirtyy Koskeen. Ohje koskee ammatillista, reformin mukaista koulutusta. Esimerkit ovat keksittyjä ja samalle opiskelijalle on kirjattu normaalitilanteesta poiketen mahdollisimman paljon tietoja, jotta on saatu esimerkit Kosken näkymään.
Oppilaitos, tutkinto ja onko kyse osa- vai koko tutkinnosta näkyvät Koskessa ylimpänä palkkina. Koko/osatutkintotieto kirjataan Primuksen opiskelijarekisterin kenttään Opiskelijan tavoite koulutuksessa.
Opiskeluoikeuden tyyppi (KOSKI) - kenttään valitaan "ammatillinen".
Oppilaitos-tieto tulee opiskelijan Koulu-kentän 1-riviltä. Jos opiskelijalle on täytetty myös Yksikkö, siirretään se. Yksiköt-rekisteriin täytetään kentät Opetuspaikkakunta, Yksikön johtaja, Yksikön johtajan titteli. Suoritusten ja valmistumisen vahvistajaksi tulee silloin yksikön johtaja.
Ostettu: Kyllä/Ei. Rastitaan Opiskelijarekisterissä Koulutus ostettu muualta -kenttä, jos koko koulutus on ostettu toiselta koulutuksen järjestäjältä (laajennettu oppisopimus).
Opiskeluoikeuden tilat
Opiskeluoikeuden voimassaoloaika: Opiskeluoikeusjakso alkaa - Arv. valmistumispäivä -kentät Primuksessa, jos opiskelu on kesken. Jos opiskelija on valmistunut, täytetään Valmistumispäivä ja opiskelijatyöpäivälaskennan taulukon viimeiseksi riviksi valmistumisen päivämäärä ja Opiskeluoikeuden tilaksi "Valmistunut".
Tilat: Täytetään Primuksessa ensisijaisesti opiskelijatyöpäivälaskennan taulukkoon Opiskeluoikeusjakso alkaa, Opiskeluoikeuden tilat, Osa-aikaisuusprosentti ja Rahoitusmuoto -kentät. Jos taulukkoon on täytetty useampi rivi, siirtyy kaikki jaksot Koskeen, jos tila tai rahoitusmuoto vaihtuu. Jos puolestaan peräkkäiset rivit ovat identtisiä (sama opiskeluoikeuden tila ja rahoitusmuoto), niin siirretään vain ensimmäinen näistä identtisistä riveistä.
- Tilan vaihtoehdot Koskessa: läsnä, loma, väliaikaisesti keskeytynyt, katsotaan eronneeksi, valmistunut. Terminaalitiloja ovat katsotaan eronneeksi ja valmistunut.
- Tilahistoria: Selviää, milloin opiskelija on ollut läsnä, lomalla, keskeyttänyt, eronnut, valmistunut.
- Samalla opiskeluoikeudella ei voi olla kahta terminaalitilaa. Jos on yhden kerran "lopettanut" (eli eronnut tai valmistunut), niin ei voi sen jälkeen tulla enää läsnä-tilaiseksi, vaan pitää tehdä opiskelijalle uusi rekisterikortti ja uusi opiskeluoikeus.
- Jos opiskelija on valmistunut, hänelle ei saa täyttää Eropäivää.
- Primuksen versiosta 4.64.6.1 lähtien ei Koski-siirrossa enää huomioida Eropäivää, jos opiskelijalle on täytetty myös Valmistumispäivä.
- Rahoitusmuoto: Opiskeluoikeuden tilan mukana lähetetään aina rahoitusmuoto, jos "tila" kerryttää opiskelijavuosilaskentaa. Primuksen versiosta 4.64.2.1 voi siirtää myös JOTPA-rahoitusmuodon koodit 14 ja 15. Syksystä 2024 lähtien rahoituskoodeihin 14 ja 15 liittyen Koskeen siirretään myös JOTPA asianumero, joka täytetään samannimiseen kenttään joko Opiskelijat- tai Luokat-rekisterissä. Tieto siirtyy ensisijaisesti Opiskelijat-rekisterin kentästä ja toissijaisesti Luokat-rekisterin kentästä. JOTPA asianumero -kenttään syötetään koodiston mukainen arvo.
- Myös lomajaksoille ja valmistumiselle täytetään rahoitusmuoto.
- Väliaikaiselle keskeytykselle ei tarvi täyttää rahoitusmuotoa.
- Koskeen voi siirtää myös neljää viikkoa lyhyemmät lomajaksot, jos haluaa.
- Primuksen versiosta 4.62.10 lähtien Koskeen ei siirretä opiskeluoikeusjaksoja, jotka on merkitty alkamaan yli 90 päivää tulevaisuudessa (OPH:n tiedote koulutuksen järjestäjille 10/2020). Tulevaisuudessa alkavia opiskeluoikeusjaksoja, esim. lomia, voi edelleen kirjata Primukseen, mutta yli 3 kk päähän tulevaisuuteen kirjattuja ei huomioida Koski-siirrossa.
Primuksen versioon 4.64.48.1 on lisätty uudet funktiot, joiden avulla voi helpommin hakea opiskelijoita opiskeluoikeuden alkamis- tai päättymispäivien perusteella. Funktiot löytyvät opiskelijarekisterin Haku-toiminnosta kohdasta Muut funktiot: Opiskeluoikeuden alkamispäivä ja Opiskeluoikeuden päättymispäivä. Funktiot päättelevät päivämäärät samoista kentistä kuin mitä Koski-siirto huomioi, mutta hakuun ei tarvitse siis eritellä kaikkia eri kenttiä vaan riittää, että hakee funktioiden avulla. Esimerkiksi halutaan hakea kaikki 1.8.2024 jälkeen aloittaneet opiskelijat, niin haku Opiskeluoikeuden alkamispäivä>1.8.2024 tuo esille ne opiskelijat, joiden alkamispäivä on 1.8.2024 jälkeen riippumatta siitä, mihin kenttään aloituspäivä on kirjattu.
Funktiot huomioivat myös Opiskelijatyöpäivien laskenta/tuntimäärätaulukon kentät, jos opiskeluoikeusjaksot on kirjattu taulukkoon. Opiskeluoikeuden alkamispäiväksi funktio ottaa taulukosta Opiskeluoikeusjakso alkaa -kentän ensimmäisen päivämäärän, jonka kanssa samalla rivillä on Opiskeluoikeuden tilat -kentässä vaihtoehto "Läsnä", . Opiskeluoikeuden päättymispäivä huomioidaan samasta Opiskeluoikeusjakso alkaa -kentästä, jos samalla rivillä Opiskeluoikeuden tilat -kentässä on vaihtoehto "Valmistunut" tai "Katsotaan eronneeksi".
Sisältyy opiskeluoikeuteen
Sisältyykö johonkin toiseen opiskeluoikeuteen. Jos sisältyy, tehdään linkitys eli täytetään kentät Opiskeluoikeuden tunniste (KOSKI), Sisältyy opiskeluoikeuteen (KOSKI), Alkuperäisen opiskeluoikeuden oppilaitos (KOSKI)
- Pyydä toisesta oppilaitoksesta ylläolevat tiedot ja täytä ne oman Primuksen ko. kenttiin.
- Jos opiskeluoikeuden pääoppilaitos vaihtuu, pitää tieto muuttaa Koskeen.
- Jos saman koulutustoimijan sisällä, niin ei tarvita linkityksiä (esim. oppisopimus - koulutussopimus).
- Linkitystä ei tarvita myöskään kaksoistutkintolaisille.
Lisätiedot
Sisäoppilaitomuotoinen majoitus/Vaativan erityisen tuen majoitus/Muu majoitus. Ilmoitetaan ajanjaksot:
- Ensisijaisesti Hakemukset ja päätökset -rekisterin Majoituksen alkamispäivä, Majoituksen päättymispäivä ja Majoituksen tyyppi. Pitää olla tehtynä koulun päätös asuntola-asumisesta eli Päätös (koulu) -kenttä täytettynä.
- Toissijaisesti Opiskelijat-rekisterin Asumishistoria-taulukosta ajanjaksot.
- Tieto siirtyy sen mukaan mitä on valittu kenttään Majoituksen tyyppi/Asumisen tyyppi. Kenttien vaihtoehdot ovat "Muu majoitus", "Sisäoppilaitosmajoitus" ja "Vaativan erityisen tuen majoitus".
- Myös arkistoidut majoitusjaksot siirtyvät Hakemukset ja päätökset -rekisteristä Koskeen.
Erityinen tuki ja vaativa erityinen tuki, ilmoitetaan ajanjaksoina:
Pedagogiset asiakirjat -rekisterissä Tuen alkamispäivä ja Tuen päättymispäivä. Lisäksi täytetään kenttä Asiakirjalaji, josta siirtyy joko erityinen tuki tai vaativa erityinen tuki -tieto.
Jos tukijakso on alkanut ennen opiskeluoikeuden alkupäivää, siirretään tuen alkamispäiväksi opiskeluoikeuden alkamispäivä.
Ulkomaanjaksot, ilmoitetaan ajanjaksoina:
Ensisijaisesti siirretään opiskelijarekisterin kentistä Vaihto alkaa, Vaihto päättyy, Vaihdon lisätietoja ja Kohdemaa, jos kentät on täytetty (lähinnä lukio). Jos Vaihdon tila -kentässä on vaihtoehto "Peruuntunut", ei ulkomaanjaksoa siirretä.
Toissijaisesti TJK-rekisterissä täytetään Vaihto alkaa, Vaihto päättyy, Vaihdon lisätietoja ja Kohdemaa. Kohdemaalle tulee olla täytettynä Numero (ISO 3166) -kenttä Maat ja valtiot -rekisterissä. Kun kohdemaa on eri kuin Suomi, kuntakoodiksi siirtyy aina "200-ulkomaat" -tieto, koska ulkomaisilla kunnilla ei ole vastaavia kuntanumeroita kuin Suomen kunnilla.
Opiskelijan opiskeluoikeuden tilana siirretään "Läsnä" vaihdon ajalta. Jos vaihtoon liittyy koulutus- tai oppisopimus, niiden tiedot siirretään myös Koskeen vaihdon ajalta.
Vammainen ja avustaja/vaikeimmin kehitysvammainen, ilmoitetaan ajanjaksona:
Pedagogiset asiakirjat -rekisterin kenttään Vaativan erityisen tuen lisäluokitus valitaan jompikumpi vaihtoehto "Vammainen ja avustaja" tai "Vaikeastivammainen". Lisäksi Asiakirjalaji- kentässä tulee olla "Vaativan erityisen tuen suunnitelma" -vaihtoehto kyseisellä pedagogisella asiakirjalla. Jos ajanjakso on alkanut ennen opiskeluoikeuden alkamispäivää, siirretään vammaisuusjakson alkamispäiväksi opiskeluoikeuden alkamispäivä.
Osa-aikaisuusjaksot, ilmoitetaan ajanjaksoina:
Opiskelijatyöpäivälaskennan taulukosta Osa-aikaisuusprosentti-kentästä ja samalta riviltä Pvm alkaen tunteja ja Pvm saakka tunteja -kentistä ajanjaksot.
Koulutusvienti-tieto siirtyy, jos opiskelijarekisterin kenttä Koulutusvienti on rastittu.
Opiskeluvalmiuksia tukevat opinnot, ilmoitetaan ajanjaksoina:
Opiskelijarekisterissä taulukko Opiskeluvalmiuksia tukevat opinnot alkaen, Opiskeluvalmiuksia tukevat opinnot päättyen ja Opiskeluvalmiuksia tukevien opintojen kuvaus. Pitää olla aikajakso, vähintään viikko.
Henkilöstökoulutus: Kyllä/Ei. Opiskelijarekisterin rastikenttä Henkilöstökoulutus
Vankilaopetuksessa, ilmoitetaan ajanjaksoina:
Opiskelijarekisterin kentät Vankilaopetuksessa alkaen, Vankilaopetuksessa päättyen.
1.8.2021 alkaen Koskeen siirretään tieto opintojen maksuttomuudesta, jos opiskeluoikeus alkaa 1.8.2021 tai sen jälkeen. Tietoja ei täytetä aiemmin aloittaneille. Tiedot täytetään opiskelijarekisterissä Maksuttomuus-taulukkoon Maksuttomuusjakso alkaa- kenttään. Maksuttomuusjakso päättyy -kenttää ei lähtökohtaisesti täytetä. Ainoastaan, jos opiskelu on välillä maksullista, niin vain silloin täytetään myös Maksuttomuusjakso päättyy -kenttä.
Huom. Jos opiskelu on välillä maksullista, niin tieto maksullisesta jaksosta siirtyy sen perusteella, että Maksuttomuusjakso päättyy -kenttä on täytetty. Maksullisen jakson alkamispäivä on edellä mainittua päivämäärää seuraava päivä.
Oikeutta maksuttomuuteen on pidennetty
Jos oikeutta maksuttomaan opiskeluun on pidennetty, täytetään tiedot opiskelijarekisterin kenttiin Oikeutta maksuttomuuteen pidennetty alkaa ja Oikeutta maksuttomuuteen pidennetty päättyy. Tieto siirtyy jos sekä alkaa että päättyy -kentät on täytetty samalle riville.
Ryhmä: ei siirry vielä Primuksesta.
Painotettu keskiarvo: Opiskelijarekisterin kentästä Osaamispistein painotettu keskiarvo.
Kirjaa keskiarvo tähän kenttään, kun opiskelija valmistuu tai hänelle annetaan todistus suoritetuista tutkinnon osista. Primus ei laske keskiarvoa tähän automaattisesti. Keskiarvo siirretään kahden desimaalin tarkkuudella opiskelijoille, joiden Suoritustapa-kentässä on vaihtoehto "Osaamisen osoittaminen näytössä (reformi)" tai "Opetussuunnitelmaperusteinen". Loppunollia ei kuitenkaan siirretä, vaan esim. "3,0" siirtyy muodossa "3". Keskiarvo siirretään, jos se on täytetty, joten Primus ei tutki siihen liittyen mitään päivämääriä.
Keskiarvo sisältää mukautettuja arvosanoja:Kyllä/Ei. Opiskelijarekisterin kenttä Päättökeskiarvo sisältää mukautettuja arvosanoja.
Laita kenttään ruksi, jos keskiarvossa on mukana mukautettuja arvosanoja. Voit etsiä ne opiskelijat, kenellä mukautettuja arvosanoja on, seuraavalla haulla: Ammatillinen päättökeskiarvo sisältää mukautettuja arvosanoja.Määriteltävät keskiarvot.Laskentatapa(Ammatillinen painotettu,Osaamispistein painotettu)=Kyllä. Sen jälkeen voit lisätä ruksin massana kaikille näille haun tuomille opiskelijoille edellyttäen, että mukautettu arvosana ei ole pudonnut pois keskiarvosta esim. silloin, kun opiskelija suorittaa yli 180 osp.
Koulutus: Tutkinnot-rekisteristä Tutkinto ja OPH:n määräys/Dnro
Suoritustapa: Opiskelijarekisterin Suoritustapa-kenttä
Tutkintonimike: Opiskelijarekisterin Tutkintonimike-kenttä
Osaamisala: Kirjataan aikajaksoina opiskelijarekisterin taulukkoon Osaamisalat, Osaamisala alkaa ja Osaamisala päättyy. Jos tämä taulukko on tyhjä, siirretään tieto yksirivisistä Osaamisala- ja Osaamisala 2-kentistä.
Oppilaitos/toimipiste: Opiskelijan Koulu-kentän 1. rivi
Alkamispäivä: Opiskelijarekisterissä Opiskelijatyöpäivien laskenta/tuntimäärätaulukon Opiskeluoikeusjakso alkaa -kenttä. Toissijaisesti Aloituspäivä-kenttä.
Suorituskieli: Ensisijaisesti opiskelijarekisterin Opetuskieli-kenttä,toissijaisesti Koulun tiedot-rekisteristä Opetuskieli-kenttä
Osaamisen hankkimistavat ilmoitetaan ajanjaksoina: TJK-rekisteristä ajanjaksoina oppisopimuksen alkamis- ja päättymispäivät. Huom. oppisopimuksesta näkyy vain tässä kohti ajanjakso, oppisopimuspaikka ja Y-tunnus sekä mahdollinen purkamistieto.
- Täytetään TJK-rekisterin kentät Työssäoppiminen alkaa, Työssäoppiminen päättyy, Työssäoppimispaikka, Työpaikalla järjestettävän koulutuksen tyyppi ="Oppisopimus"
- Kun kyseessä on oppisopimus, täytetään Työpaikat ja näyttöympäristöt -rekisteriin vielä Y-tunnus kyseiselle työssäoppimispaikalle. (Ei saa olla keksitty tunnus). Jos oppisopimuspaikka on ulkomainen, jolla ei ole Y-tunnusta, kirjataan siihen arvo 0000000-0.
- Oppisopimuksen purkaminen täytetään TJK-rekisterin kenttään Sopimuksen purkupäivä sekä Sopimuksen purkaminen -kenttään valitaan joko "Koeajalla" tai "Koeajan jälkeen".
- Jos oppisopimukselle tulee keskeytysjakso, täytetään TJK-rekisterin kentät Keskeytyksen alkamispäivä ja Keskeytyksen päättymispäivä. Koskeen siirtyy silloin työpaikkajakso, joka päättyy keskeytyksen alkamispäivää edelliseen päivään ja toinen jakso, joka alkaa keskeytyksen päättymispäivää seuraavana päivänä. Varsinainen keskeytysjakso ei siis näy Koskessa. Jos keskeytys jatkuu pidempään yhtäjaksoisena, kirjataan se keskeytystaulukkoon mieluummin yhdelle riville. Peräkkäiset keskeytysjaksot voi kirjata myös useammalle riville, jos keskeytys jatkuu jostain syystä aiemmin ilmoitetusta poiketen heti edellisen keskeytyksen jälkeen.
- Hyvinvointialueiden vaikutus 1.1.2023 alkaen: Jos sopimuksissa jokin tieto muuttuu, pitää Koskeen tallentaa uusi jakso siitä lähtien, kun tiedon muutos astuu voimaan. Eli jos työssäoppiminen jatkuu vuodenvaihteen 2022-2023 yli ja työpaikan tiedot muuttuvat 1.1.2023 alkaen, tallennetaan tästä uusi erillinen jakso Koskeen. (Vertaa: eHOKS-palveluun tämä menee yhtenä jaksona, työpaikkana "uusi työpaikka").
- Primuksen Työpaikalla järjestettävä koulutus -rekisterissä kirjataan työssäoppimisen rekisterikortille Työpaikkahistoria -kenttään Työssäoppimispaikka -kentässä oleva "vanha" työpaikan nimi ja Työssäoppiminen alkaa -kentän tieto kenttään Työpaikkajakson alkupvm. Työpaikkajakson loppupäivä -kenttään samalle riville kirjataan 31.12.2022. -> Tästä siirtyy ensimmäinen jakso.
- Luo Työpaikat ja näyttöympäristöt -rekisteriin hyvinvointialueiden työpaikkoja varten uudet rekisterikortit.
- Sen jälkeen vaihdetaan Työssäoppimispaikka-kenttään uusi hyvinvointialue-työpaikka. Primus siirtää tällöin kaksi erillistä jaksoa Koskeen, ensimmäinen jakso Työpaikan historia -taulukosta ja toinen jakso samalta rekisterikortilta siten, että jakson alkamispäiväksi tulee 1.1.2023, päättymispäiväksi Työssäoppiminen päättyy -kentän tieto ja työpaikaksi Työssäoppimispaikka-kenttään vaihdettu uusi hyvinvointialue-työpaikka.-> Tästä siirtyy toinen jakso.
- Keskeytykset toimivat samoin kuin ylempänä on selitetty. Jos sopimus on purettu vuoden 2022 puolella, ei Työpaikan historia -taulukkoa täytetä.
Koulutussopimukset: TJK-rekisteristä ajanjaksoina Työssäoppiminen alkaa ja Työssäoppiminen päättyy, Työssäoppimispaikka, Työtehtävä tai Työntekijän työtehtävät ja Työpaikalla järjestettävän koulutuksen tyyppi -kenttään vaihtoehto "Koulutussopimus".
- Työpaikat ja näyttöympäristöt -rekisteriin täytetään työpaikalle Kotipaikka- ja Y-tunnus -kentät.
- Myös koulutussopimuksen työpaikalle voi siirtää Y-tunnuksen, mutta se ei ole pakollinen tieto. Se siirtyy Koskeen sekä Työssäoppimispaikka- että Työssäoppimispaikka (oppilaitos) -kentän kautta. (Y-tunnus ei saa olla keksitty.)
- Työssäoppimispaikan tiedot siirtyvät ensisijaisesti Työssäoppimispaikka-kentästä, toissijaisesti Työssäoppimispaikka (oppilaitos) -kentästä. Jos molemmat kentät on täytetty, siirtyy tieto vain Työssäoppimispaikka-kentästä (ei molemmista).
- Koulutussopimusjaksojen keskeytykset kirjataan samoin kuin oppisopimuksille, katso ylempää.
- Hyvinvointialueiden vaikutus 1.1.2023 alkaen: Jos koulutussopimusta ei katkaista vuodenvaihteessa työpaikan siirtyessä hyvinvointialueelle, tiedot kirjataan samoin kuin ylempänä kohdassa "Osaamisen hankkimistavat".
Ennen reformia tehdyt työpaikkajaksot siirtyvät Koskessa kohtiin Järjestämismuodot (oppisopimukset) tai Työssäoppimisjaksot (muut kuin oppisopimukset). Opiskelijan Suoritustapa-kentässä on silloin joko "Opetussuunnitelmaperusteinen" tai "Näyttöperusteinen".
Todistuksella näkyvät lisätiedot: Opiskelijarekisterin Lisätietoja todistukseen -kenttä.
Suorituksen vahvistus ja valmistuminen: Suoritukset-välilehden lopussa Koskessa näkyy suorituksen tila: SUORITUS KESKEN tai SUORITUS VALMIS. Jos suoritus on valmis (opiskelija valmistunut), näkyy myös vahvistus eli vahvistuspvm, paikkakunta, vahvistajan nimi ja titteli.
- Suoritus kesken: Suoritus jää kesken-tilaan, jos ei ole vielä valmistunut tai opiskelija keskeyttää tai eroaa. Opiskelijan erotessa täytetään Opiskelijatyöpäivien laskenta/tuntimäärätaulukkoon rivi, johon Opiskeluoikeusjakso alkaa -kenttään lisätään eropäivä ja samalle riville Opiskeluoikeuden tilat -kenttään valitaan "Katsotaan eronneeksi". Täytä lisäksi Eropäivä-kenttä.
- Suoritus valmis: Opiskelijatyöpäivien laskenta/tuntimäärätaulukkoon täytetään rivi, johon Opiskeluoikeusjakso alkaa -kenttään lisätään valmistumispäivä ja samalle riville Opiskeluoikeuden tilat -kenttään valitaan "Valmistunut" sekä Rahoitusmuoto-kenttään opiskelijalla oleva rahoitusmuoto.
- Lisäksi täytetään Opiskelijarekisterin Valmistumispäivä-kenttä ja/tai Todistusten päiväykset -kenttään sama valmistumispäivä ja samalle riville Todistuslajit-kenttään "1Tutkintotodistus". -> Nämä vahvistavat suorituksen eli valmistumisen. Valmistuneelle ei pidä täyttää Eropäivä-kenttää.
- Primuksen versiosta 4.64.6.1 lähtien ei enää huomioida mahdollisesti täytettyä Eropäivä-kenttää, jos opiskelijalle on täytetty Valmistumispäivä. Näin opiskelija siirtyy aina valmistuneena Koskeen, vaikka olisi virheellisesti täytetty Eropäivä valmistumisen jälkeen.
- Vahvistajan nimi ja titteli siirtyy ensisijaisesti opiskelijarekisterin Todistusten/arviointien jakopäivät -taulukon kentistä Todistusten allekirjoittaja (opettaja) tai Todistusten allekirjoittaja (henkilökunta) tai Todistusten allekirjoittaja (tekstinä) ja Todistusten allekirjoittajan titteli, kun taulukon samalla rivillä on valmistumispäivä ja tutkintotodistus kirjattuna.
- Toissijaisesti vahvistaja siirtyy Luokat-rekisterin kentistä Todistuksen allekirjoittaja ja Todistuksen allekirjoittajan titteli, kolmanneksi Yksiköt-rekisteristä Yksikön johtaja, Yksikön johtajan titteli ja Opetuspaikkakunta. Neljänneksi Koulun tiedot -rekisteristä Rehtori/koulun johtaja , Rehtorin titteli ja Opetuspaikkakunta.
- 14 vrk valitusaika voidaan huomioida Koski-siirrossa. Vahvistus on todistuspäivä ja valmistunut on 14 vrk myöhemmin. Mutta jos opiskelija odottaa sitä kauemmin jotain muuta kuin valitusajan kulumista, pitää siirtää osa-aikaisuusjakso 0%.lla. Todistus eli suorituksen vahvistuspäivä säilyy kuitenkin samana. Vahvistuksen voi merkitä myös etukäteen Koskeen eli tulevaisuuteen, mutta se tulee Kosken näkymässä voimaan vasta sitten kun kyseinen päiväys on käsillä. Siihen asti näkyy Suoritus kesken -tieto.